Työn edetessä olen huomannut, että tällaisen valmiin, koulukohtaisessa opetussuunnitelmassa jo raamitetun kurssin muokkaaminen uusin työskentelymenetelmin toteutettavaksi ei olekaan pedagogisesti ihan ongelmatonta.

Psykologian perusteet on ammattiopistoin kaikille yhteisiä vapaasti valittavia opintoja ja sen laajuus on 1 ov (40 t)eli noin 1,5 op. Kurssi on suunniteltu toteutettavaksi kahdeksan viikkoa kestävän opintojakson aikana. Tästä täytyy pitää kiinni, koska opiskelijat tulevat kurssille useammasta opiskelijaryhmästä. Kurssin kesto tarkoittaa, että kunkin viikon aikana on käsiteltävä kaksi teemaa. Kun opiskelussa nyt kuitenkin käytetään opiskelijoillekin todennäköisesti uutta oppimismenetelmää, ymmärtävän oppimisen kannalta ajatellen oppiaineksen jakaminen pitemmälle aikavälille voisi olla suotavaa.

Koulukohtaisessa opetussuunnitelmassa määritellään, että oppikurssin neljästäkymmenestä tunnista lähiopetusta on 30 t ja opiskelijan itsenäistä työtä 10 t. Sivutoimiselle tuntiopettajalle maksetaan palkkaa pidetyistä oppitunneista. Verkkokurssin suunnittelussa on tullut selväksi, että tuota suunniteltua tuntijakoa lähiopetuksen ja itsenäisen (ohjatun) opiskelun välillä täytyy muuttaa. Jotta päästään toteuttamaan yhteisöllistä oppimista, tulee oppijalla olla huomattavasti enemmän aikaa käytettävänään verkkotyöskentelyyn. Myös opettaja tarvitsee aikaa verkkotyöskentelyn ohjaamiseen.

Luonnollista toki on siirtääkin osa aiemmin kontaktiopetuksena läpikäydyistä teemoista yhteisöllisesti verkossa opiskeltaviksi. Se vain vähentää opettajan lähiopetuksen tuntimäärää (minkä perusteella sivutoimiselle tuntiopettajalle maksetaan palkka.) Työmäärä sinänsä taitaa ainakin uuden menetelmän käyttöönottamisvaiheessa kuitenkin pikemminkin lisääntyä. En tiedä vielä, millä tavalla opettajat ovat tämän dilemman käytännössä ratkaisseet.

Verkkotyöskentelyssä kysymykseksi nousee myös se, millä tavalla koulukäytännössä opiskelijoilta edellytetyt läsnäolotunnit kirjataan. Oppimisen kannaltahan se tosin on toissijainen juttu! ”Perinteisessä” kasvokkain tapahtuvassa lähiopetuksessakin kun ”voit olla paikalla, mutta et läsnä!” Verkko-opiskelussa aktiivisuutensa voi ja myös tulee osoittaa.

Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että teknologiatuetun oppimisen käyttöönotto kontaktiopetuksen rinnalle vaatinee vielä sen asettamien reunaehtojen ja puitetekijöiden huomioimista jo opetussuunnitelmien (ja palkanmaksuperusteiden) laatimisvaiheessa.

Toissapäivänä tuli taas pitkästä aikaa palattua  näihin koulutusteknologia sfääreihin ihan muista, ja tosi hikisistä sfääreistä! Ihan olen jo odottanut näitä pilvisempiä päiviä, jotta malttais koneen ääreen istua ja saaha pois käsistä rästissä olevan verkkokurssin suunnittelutyön!

Kuukauden puolentoista poissaolo aihealueen parista sai kyllä huomaamaan, että kielikin tuntuu taas vieraalta! Mitä se pedagoginen malli nyt siis tarkoittikaan? Ei muuta kun “sanakirja” eli käsitewiki esiin!

Sitten muiden tuotoksia wikistä tsekkaamaan. Digitarinakurssi -mielenkiintoinen, sisältö sinänsä ja kurssin kulku vain jäivät minulle vielä vähän epäselviksi. Opiskelun itsesäätely -kurssi – olipa jämäkkä ja selkeä esitys, eikä liian maailmoja syleilevä eli sopivasti rajattu käytettävät työkalut! Siihen vois itsekin pyrkiä!

Alustava ajatukseni on sovittaa psykologian perusteista pitämääni kurssia nyt vähän uuteen uskoon. Kurssin yhteydessä on jo aikaisemminkin pidetty mm. oppimispäiväkirjaa, joka on kuitenkin vihkomuotoisena jäänyt opiskelijan ja opettajan kahdenkeskiseksi vuoropuheluksi. Tiedonprosessointia voisi nyt jakaa laajemmalle porukalle vaikka blogimuotoisen oppimispäiväkirjan kautta.

Nettiäkin olen jonkin verran jo aiemmin kurssilla hyödyntänyt, lähinnä kuitenkin vain ottoina netin materiaalipankeista. Yhteisenä työskentelytilana nettiä en ole aikaisemmin hyödyntänyt, yhteisöllinen työskentely on kurssilla tapahtunut kasvokkain. Siinä on ollut se heikkous, että ryhmät eivät ole voineet aina nähdä muiden ryhmien tuotoksia ja palata niihin kurssin jälkeen.

Verkkokurssin suunnittelu näyttää siis näillä näkymin avaavan uusia mahdollisuuksia vanhankin kurssin tuunaukseen! Tosi coolia!

Paljon onkin tullut uutta tietoa ja taitoa näissä opinnoissa, tässä iässä lisäopinnot enää harvoin antavat jotain laadullisesti entisestä niin poikkeavasti uutta, kuin nämä opinnot ovat antaneet. Minusta tuntuu, että olen suorastaan siirtynyt uudelle vuosituhannelle näiden myötä ja alkanut ymmärtää, mitä ympärilläni puhutaan. Niin, tätä voisi melkeinpä verrata uuden kielen oppimiseen!

Etenkin sosiaalinen media on auennut käsitteenä ja ilmiönä minulle! Olen ollut perustamassa paria blogiakin työni yhteydessä sekä järjestämässä muillekin lisäoppia aiheesta! Sosiaalinen media tuntuisi perusidealtaan soveltuvan kuin tehtynä järjestömaailmaan, molemmissa kun osallistujat tuottavat sisällön!

Tavoitteeni opinnoilleni onkin toteutunut hyvin: olen pystynyt hyödyntämään opittua työssäni!

Mutta se yksi, Designing e-learning on minulla vielä odottamassa. Sokerina pohjalla?

En ole digiaikakauden kasvatteja, joten minulle eivät edes kuvankäsittelyohjelmat olleet jokapäiväistä kauraa, puhumattakaan MovieMakereista taikka erilaisista sosiaalisen median viestintäkanavista ja yhteisöistä.

Toki koulutusteknologian opinnoissa on tärkeää perehtyä erilaisten koulutusteknologisten ratkaisujen taustalla vaikuttaviin oppimisnäkemyksiin, mutta ilman ohjelmien (=välineiden) tuntemusta oppimisnäkemysten soveltaminen ja vieminen käytäntöön ontuisi pahasti.

Taitotyöpajojen suurin anti oli siinä, että tulin tietoiseksi ainakin kymmenen ohjelman olemassaolosta ja rohkeammaksi kokeilemaan ominkin päin erilaisia sovelluksia. Tuntien aikana niitä ehdittiin vain hieman tutkailla, mutta kuitenkin sen verran, että saatoin  jo tehdä johtopäätelmiä siitä, mitä itse voisin esimerkiksi työssäni kokeilla.

Joidenkin kohdalla maksullisuus voi muodostua kylläkin kynnykseksi käyttöönotolle. Näin esimerkiksi Adobe Connect Pron kohdalla. Muutoin ohjelma vaikuttaisi tosi kätsyltä esimerkiksi alueellisessa koulutustoiminnassa: voin näyttää PowerPointit ja luennoitsijan, jakaa suullisia puheenvuoroja osallistujille kirjallisen kysymysten esittämisen ohella ja järjestää äänestystilanteita. Lisäksi ohjelma mahdollistaa yhteisen tiedoston työstämisen.

Myös blogeihin ja yhteisöalustoihin, mm. wikiin ja Ningiin tutustuminen sytytti kipinän niiden käyttöönotolle myös työympyröissä. Blogit otimmekin jo käyttöön parilla toiminta-alueellamme (ks. enemmän).

Päivitetyt opiskelijoiden hyvinvointisivuston -verkkosivut julkaistiin 12.4. Tämän kurssin puitteissa mahdolliset muutokset sivuille olivat aikalailla vaatimattomia johtuen ensinnäkin omien, mutta myös ylläpitäjän  resurssien rajallisuudesta, mikä rajasi esim. sivuston interaktiivisuuden pois kuvioista. Myös sivustolla käytetty yliopiston yleinen sivupohja rajasi ulkoasun muokattavuutta minimiin, eli lähinnä luettavuutta ja silmäiltävyyttä parantaviin kappalejakoihin, luettelointeihin ja avainsanojen tummennuksiin. Linkitykset tietysti tarkistimme  ja korjasimme toimiviksi.

Tilaajan kannalta merkittävämpi anti saattoi koitua tekemästämme käyttäjäkyselystä ja sen vahvistamista muutostarpeista sivuille. Muutostarpeet kokosimme kehittämisehdotuksiksi tilaajaa varten. Projektin päätösseminaarissa 27.4. saimme työn tilaajan kiitokset ja runsaasti positiivista palautetta työstä. Lisäksi saimme kutsun tulla esittelemään projektin aikaista työskentelyämme sekä sivuston kehittämisehdotuksia YTHS:n valtakunnalliseen kokoontumiseen syyskuussa.

Omalta kannalta merkittävimmäksi anniksi koin perehtymisen verkkokirjoittamisen periaatteisiin. Tämän projektin jälkeen tiedostan selvästi, että verkkokirjoittaminen asettaa omat vaatimuksensa niin itse tekstille kuin myös sitä korvaaville elementeille, esim. äänelle ja kuvalle. Lisäksi verkkosivujen käyttäjät tuntuvat kaipaavan mahdollisuutta myös verkossa tapahtuvaan vuorovaikutukseen, ellei muiden hyvinvointipalvelujen käyttäjien, niin ainakin palvelun tarjoajien, kanssa.

Projektin keskeiset tavoitteet, toiminnan ja tulokset olemme kuvanneet Hyvinvointia opiskelijoille  -projektin loppuraportissa sekä posterissa.

Projektiopintojemme työ, opiskelijoiden hyvinvointisivuston uudistaminen, on edennyt vaiheeseen, jossa muutostyöt, joita tämän projektin aikana pystymme tekemään, on tehty (tosin verkkoon asti niitä ei vielä ole viety)! Jatkokehittelyideoita olemme koonneet matkan varrella työn tilaajalle jatkojalostyötä varten. Edessämme on vielä ideoiden kokoaminen ymmärrettävään ja käytettävään muotoon, uusintakyselyn tekeminen sivuston käyttäjille, loppuraportin ja posterin laatiminen projektista.

Mitä olen oppinut; verkkokirjoittamisen ja verkko-oppimateriaalin pedagogisen käytettävyyden periaatteita, pakkausohjelmien käyttöä (olenko?), Kompozer’illa html-sivujen muokkamista, sähköisen projektinhallintaohjelman käyttöä… Ja, että on vielä paljon, mitä en ole oppinut. Onneksi on fiksuja opiskelijakavereita!

Nämä ohjelmat olisivat varmaankin sovellettavissa myös omassa työssäni: Movie Maker’ia voisi käyttää esim. digitarinoiden tekemiseen voimaantumisen tukemisessa, ACP voi toimia esim. alueellisessa koulutustoiminnassa, samoin Moodle. Koulutusteknologian opiskelun henkilökohtaiset tavoitteenihan liittyivät aikalailla alueellisen yhdistys- ja koulutustoiminnan tukemiseen, ja taitotyöpajoissa olen kyllä saanut tietooni konkreettisia työvälineitä siihen. Tutustuminen on kyllä ollut hyvin pika sellaista, joten todellinen käyttöönotto vaatisi melkoista lisäharjottelua. Voi kun sellaiseen löytyisi työssäni aikaa!

Blogien kanssa olen työelämäsoveltamisessa hitusen pitemmällä; olen perustanut nyt blogin organisaatiomme yhtä toiminta-aluetta varten. Blogi on nyt ulkoasun muokkaus- ja käynnnistystysvaiheessa. Myöhemmin olisi tarkoitus alkaa tiedottaa siitä jäsenistölle. Silloinpa sen voisi linkittää tähänkin blogiin.

Pedagogisia näkökulmia koulutusteknologiaan kurssilla on ainakin Bubbl-käsitekarttatyökalu tullut kovin tutuksi. Projektiopinnoissa taas olen perehtynyt www-sivujen muokkaamiseen Kompozer’in avulla. Molempien yhteydessä on tietysti työkalujen hallinnan opettelun ohella syvennytty entisestään yhteisöllisen oppimisen tukemiseen teknologian avulla.

Taitotyöpajat alkoivat tänään, harmi vain en päässyt eka kokoontumiseen (olis ollu alunperin neljä juttua päällekkäin, joista yksin tosin peruuntui, mutta siltikään “arpa” ei tällä kertaa suosinut koulutusteknologiaa). Odotan kyllä innolla tulevia työpajoja ja uusia opittavia taitoja!

Koulutusteknologian kurssi huipentui suulliseen tenttiin itse laadittuine kysymyksineen, projektiesitys valmistui ajallaan ja projektisuunnitelmakin on jo laadittu sekä ohjausryhmän kanssa puitu, yks lehtijuttu ”tekastu”, pari jigsaw-työskentelyä melkein viety läpi, vertaiskommentoitu blogeja, opetettu psykaa, laadittu ja arvioitu tenttiä, ja hyvästelty opiskelijoita. Huh! Ja mitä tässä tiimellyksessä on opittu?

No, olen tutustunut ainakin digitaalisten käsitekarttatyökalujen (mm. Bubbl), projektinhallintaohjelmien (mm. LumoFlow) ja kyselyjen (Webropol) käyttöön. Ja siihen, miten teknologialla voidaan tukea oppimista ja oppimisstrategioiden oppimista.

Mielenkiintoista on ollut mm. huomata, miten viisaita me ihmiset (kasvatustieteilijät?) olemme: Olemme kehittäneet mm. pedagogisia agentteja, jotka seuraavat taustalla oppijan oppimistapahtumaa, ovat hiljaa, jos kaikki sujuu ok, ja vasta huomatessaan oppijan tarvitsevan apua, esimerkiksi toistuvien virhesuoritusten yhteydessä, puuttuvat oppimisprosessiin ohjaamalla oppijaa esimerkiksi jonkin oppimisstrategian, vaikkapa käsitekartan, kokeilemiseen. Näin toteutuu minimaalisen ja oikea-aikaisen tuen periaate (vrt. Vygotsky: scaffolding)! Ja kaikki tämä tapahtuu ns. virtuaalisessa oppimisympäristössä!

Projektityöskentelyssä olen havainnut, että olen työelämässä hankkinut ”yhen jos toisenkinlaista” osaamista ilman formaalia koulutusta. Esimerkiksi projektisuunnitelmat tavoitteenasetteluineen ja aikatauluttamisineen ovat tulleet tutuiksi omassa työssäni. Toisaalta olen havainnut kuinka noviisi vielä olenkaan tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämisessä esimerkiksi projektista tiedottamisessa. Upeaa, että tiimissä on porukkaa, joille esimerkiksi Facebookin käyttö tällaisiin ”tieteellisempiinkin tarkoitusperiin” on luontevaa!

Välttämättä viimeaikainen hässäkkä ei kyllä palvele oppimista. Vaikka uutta oppia, ajatusta ja välinettä on tunkenut elämään määrällisesti paljon, ajan puute kaiken sulattelulle eli reflektoinnille syö osittain määrälliset saavutukset. Ehkäpä nyt olisikin paikka pysähtyä, kiikaroida taaksepäin ja tarkastella vähän lähemmin kaikkea, mikä jo kerran vilahti ohi!

Opiskelija tutustuu koulutusteknologian tutkimusalueeseen, sen teoreettisiin taustoihin ja keskeisiin käsitteisiin. Opintojaksolla tarkastellaan tutkimusten kautta teknologisten sovellusten käyttöä ihmisen oppimisen ja toimintojen tukena. Lisäksi opintojaksolla perehdytään koulutuksen ja tietoyhteiskunnan kehityssuuntiin ja strategisiin linjauksiin, joista koulutusteknologian peruskysymykset nousevat.

Kurssin jälkeen opiskelija

1. ymmärtää koulutusteknologian tutkimusaluetta ja siihen liittyviä oppimisteoreettisia perusteita,
2. osaa nimetä koulutusteknologian tutkimusalueeseen keskeisesti liittyviä käsitteitä,
3. tunnistaa koulutusteknologian tutkimusalueeseen vaikuttavia yhteiskunnallisia kehityssuuntia ja strategisia linjauksia.

Ensimmäisen tavoitealueen osalta voin todeta, että olen kokenut oppimisteoreettisen tietämykseni päivittämisen erittäin tärkeäksi osaksi opiskeluani. Oppimisteoreettinen ajatteluhan on lähtökohta kaikelle opetus- ja ohjaustoiminnalle. Behavioristinen, kognitiivinen ja konstruktivistinen oppimisteoria olivat minulle aika lailla entuudestaan tuttuja, mutta siinä vaiheessa, kun viimeksi formaalin opiskelun kautta olen päivittänyt oppimisnäkemyksiäni, puhuttiin vasta yhteistoiminnallisesta oppimisesta (työskentelymenetelmänä) ei niinkään yhteisöllisestä oppimisesta.

Käsitteiden osalta olen omasta oppimisestani henkilökohtaisesti iloinen. Olen todellakin törmännyt moniin koulutusteknologiaan, tieto- ja viestintätekniikalla tuettuun oppimiseen, asiantuntijuuteen sekä edellisten tutkimiseen ja yhteiskunta- ja työelämäsovelluksiin liittyviin, uusiin käsitteisiin: cscl, tvt, ubikiteetti, adaptiivinen ja hajautettu asiantuntijuus, sosiaalinen media, wiki, blogi, miniblogi, kognitiivinen kuormitus, jne., jotka ovat myös opiskelun myötä avautuneet.

On ollut mielenkiintoista tutustua myös tietoyhteiskunnan poliittisiin ja talouselämän linjauksiin. Luotujen strategioiden pohjalta vaikuttaa siltä, että tieto- ja viestintäteknologia sovelluksineen nähdään yhtenä merkittävimmistä tekijöistä tulevaisuuden yhteiskunnan ja (taloudellisen) hyvinvoinnin luomisessa. Strategioissa tuodaan jo esille kehityksen mahdollisia haittatekijöitä (mm. syrjäytyminen työstä ja koulutuksesta, ongelmat psyykkisessä hyvinvoinnissa), mutta ratkaisuvaihtoja haitallisen kehityksen ennaltaehkäisemiseksi tai korjaamiseksi ei näytä vielä hahmotellun.

Tieto- ja viestintätekniikan mielekäs, ihmisen psyykkisen hyvinvoinnin ehdot huomioiva soveltaminen, onkin se kiinnostuksen kohde, jonka tämän opintokokonaisuuden opiskelu on minussa synnyttänyt. Eli nyt kun jotkin kysymykset ovat saaneet vastauksensa, voimavarat voi suunnata uusien kysymysten muotoilemiseen…

Toisaalta tiedostan kohdallani oppimistarpeita myös teknisen soveltamisen puolella. Ilman omakohtaista käytännönkokemusta jonkin välineen käytöstä niin opiskelijana kuin opettajanakaan, on vaikea varmistua sen käytettävyydestä. Käytännön harjoittelua olisi varmaan syytä ihan itseohjautuvastikin lisätä, mutta luultavasti sitä on tiedossa myös kevään opinnoissa.