Digitaaliset portfoliot oppimisen tukena -kurssiin kuuluneet Taitotyöpajat olivat mielestäni opintokokonaisuuden mehevintä antia minulle!
En ole digiaikakauden kasvatteja, joten minulle eivät edes kuvankäsittelyohjelmat olleet jokapäiväistä kauraa, puhumattakaan MovieMakereista taikka erilaisista sosiaalisen median viestintäkanavista ja yhteisöistä.
Toki koulutusteknologian opinnoissa on tärkeää perehtyä erilaisten koulutusteknologisten ratkaisujen taustalla vaikuttaviin oppimisnäkemyksiin, mutta ilman ohjelmien (=välineiden) tuntemusta oppimisnäkemysten soveltaminen ja vieminen käytäntöön ontuisi pahasti.
Taitotyöpajojen suurin anti oli siinä, että tulin tietoiseksi ainakin kymmenen ohjelman olemassaolosta ja rohkeammaksi kokeilemaan ominkin päin erilaisia sovelluksia. Tuntien aikana niitä ehdittiin vain hieman tutkailla, mutta kuitenkin sen verran, että saatoin jo tehdä johtopäätelmiä siitä, mitä itse voisin esimerkiksi työssäni kokeilla.
Joidenkin kohdalla maksullisuus voi muodostua kylläkin kynnykseksi käyttöönotolle. Näin esimerkiksi Adobe Connect Pron kohdalla. Muutoin ohjelma vaikuttaisi tosi kätsyltä esimerkiksi alueellisessa koulutustoiminnassa: voin näyttää PowerPointit ja luennoitsijan, jakaa suullisia puheenvuoroja osallistujille kirjallisen kysymysten esittämisen ohella ja järjestää äänestystilanteita. Lisäksi ohjelma mahdollistaa yhteisen tiedoston työstämisen.
Myös blogeihin ja yhteisöalustoihin, mm. wikiin ja Ningiin tutustuminen sytytti kipinän niiden käyttöönotolle myös työympyröissä. Blogit otimmekin jo käyttöön parilla toiminta-alueellamme (ks. enemmän).
Hei,
Tässä lyhyt palaute blogistasi koulutusteknologian opintojen portfolion näkökulmasta. Arvioin lähinnä blogin teknistä käyttöä.
Blogi on löytänyt hyvin muotonsa: kirjoitat artikkeleita opintojen ajankohtaisista asioista ja sivuilla on pysyvämpää sisältöä. Hyvä kokonaisuus! Käytät aiheita kirjoitusten jaotteluun loogisesti. Lisäksi voisit käyttää myös avainsanoja/tageja tarkempaan erotteluun.
Et ole vielä liittänyt blogiisi ulkoisia liitännäisiä (widgettejä/vimpaimia) ja RSS-syötteitä olet liittänyt vasta yhden. Niiden avulla voisit tuoda blogiin opintoihin liittyviä sisältöjä. Viimeisten kommenttien näyttäminen ja muiden portfolioiden linkitys ovat hyvä oivallus.
Blogisi käytettävyys on puolittain kunnossa: tekstin ja taustan värien kontrasti on riittävä, mutta fontti on turhan pientä. Lisäksi ongelmana oli löytää takaisin etusivulle, sillä Blogi-linkki johtaakin sen nimiselle sivulle eikä etusivulle kuten odottaisi. Korjausten tekeminen voi olla vaikeaa muuten kuin ulkoasuteemaa vaihtamalla. Toki henkilökohtaisessa blogissa asia ei ole niin tärkeä kuin ns. virallisilla sivustoilla.
Hyvää kesää,
t. Harto
Kirjoittanut Harto | Julkaistu toukokuu 19, 2010
klo 9:03 am